Roosa Rautanen Työvälineet 2016
torstai 28. huhtikuuta 2016
PHOTOSHOP
Olen käyttänyt aika paljon erilaisia kuvankäsittelyohjelmia, mutta en koskaan Photoshoppia. Tehtävien teko sujui helposti. Luulen, että jatkossa käytän enemmän muita ohjelmia, koska omalta koneeltani ei löydy Photoshoppia ja teen tehtävät yleensä omalla koneellani.
E-LOMAKE
En ole koskaan aiemmin tehnyt e-lomaketta. Ohjeet olivat hyvät, joten tehtävät oli helppo tehdä. Google Forms oli huomattavasti yksinkertaisempi ja selvempi käyttää ja lomakkeesta tuli kivemman näköinen. Jatkossa käytän siis mielummin Google Formsia.
torstai 31. maaliskuuta 2016
PROJECT ONLINE
Tunnilla käsiteltiin Project Onlinea. En ole ennen käyttänyt kyseistä ohjelmaa....enkä mielelläni käytä jatkossakaan. Ohjelma oli jotenkin sekava enkä kokenut sitä kovin käytännölliseksi. Sain pienten vastoinkäymisten jälkeen tehtävän tehtyä.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
EXCEL GANTT-KAAVIO
Tänään oli ensimmäinen kerta kun tein Excelillä Gantt-kaavioita. En ollu aiemmin kuullutkaan moisesta, mutta joka päivä oppii jotain uutta. Kaavioiden tekeminen onnistui hyvin, koska ohjeistus oli todella hyvä! :)
torstai 25. helmikuuta 2016
EXCEL 2
Tänään oli toinen tunti Exceliä. Olin aluksi niin pihalla kun olla ja voi kaikkien kaavojen kanssa!! Loppu tunnista tehtävät sujui kuitenkin hyvin, koska aloin oppia miten homma toimii. Kovin nopeaa työskentely ei kyllä ollut ja saa nähdä kuinka kauan muistan nämä kaikki asiat...mutta ainakin olen edes joskus osannut laskea näitä. :D
torstai 18. helmikuuta 2016
EXCEL 1
Harjoittelimme tunnilla Excelin käyttöä ihan perusasioilla. En ole käyttänyt aiemmin Exceliä juuri lainkaan..joskus lukiossa yhdellä kurssilla ehkä kerran. En siis tiennyt mistään mitään, mutta tunnilla alkoi taulukkolaskennan maailma avautumaan. Vielä kun muistaisi jatkossa kaikki asiat esim. F4 lukitukset ym. !
torstai 11. helmikuuta 2016
POWERPOINT
PowerPointin käsittely meni tänään hyvissä merkeissä eikä mitään ongelmia ilmennyt. Olen käyttänyt usein PowerPointtia eli se on aika tuttu. Seuraavaksi voisin tutustua Prezin maailmaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)